emmi-laine_ilari_graf_photo-3.jpg
Uutinen

Tulevaisuuden kasvu vaatii monipuolista osaamista

Meriteollisuus on yksi Suomen merkittävimpiä teollisuuden aloja – ja kasvua riittää tulevaisuudessakin. Seuraavien kahden vuoden aikana uutta työvoimaa tullaan tarvitsemaan jopa useiden tuhansien osaajien verran. Laivan rakentamisen ja varustamisen lisäksi alalla tarvitaan jatkuvasti täysin uutta osaamista, jotta uudet teknologiat ja digitalisaation tuomat hyödyt saadaan käyttöön.

Ilari Graf (kuvassa oikealla) työskentelee tuoterakenne- ja kehitysasiantuntijana Meyerin Turun telakalla matkustajalaivojen parissa. Nuoruuden haave avaruusteknologian parissa vaihtui opiskeluiden myötä meriin ja laivoihin.

Graf arvostaa oman työpaikkansa kulttuuria ja matalaa hierarkiaa, johon on helppo sitoutua. Meriteollisuus houkutteli häntä työn monipuolisuudella ja kansainvälisyydellä sekä mahdollisuudella vaikuttaa tulevaisuuden alaan.
 
“Tässä työssä voi olla ylpeä siitä, että kaikki panostavat työhön täysillä ja suhtautuvat työhönsä kunnianhimoisesti. Viime aikoina tuotekehitykseen on investoitu, ja uusia panostuksia tullaan tarvitsemaan myös jatkossa”, Graf kuvailee.

Suomi meriteollisuuden keulakuvana

Suomella on alalle paljon annettavaa. Suomessa on erityisen paljon osaamista risteilyalusten rakentamisessa ja arktisessa osaamisessa.

”Lisäksi meillä on panostettu rakentamistekniikoiden kehittämiseen. Kansainvälisesti Suomi on saanut kiitosta luotettavuudesta ja aikataulussa pysymisestä. Pitkät laivanrakentamisen perinteet on siis syytä pitää Suomessa, jotta osaaminen säilyy meillä myös tulevaisuudessa”, sanoo Meriteollisuus ry:n toimitusjohtaja Elina Andersson.

Työtä oppimisesta ja kehittämisestä kiinnostuneille

Vaikka mielikuva meriteollisuudesta saattaa ulkopuoliselle olla edelleen perinteisessä laivanrakentamisessa, digitalisaatio ja automatisoidut prosessit ovat arkipäivää sekä tuotekehityksessä että tuotannossa.

Tällä hetkellä Ilari Graf työskentelee tuotantovaiheen digitalisoinnin parissa, ja ratkoo muun muassa uusien teknologioiden käyttöönottoon liittyviä haasteita.

”Uusi teknologia on mahdollistanut uuden tavan jakaa ja organisoida tietoa sekä viestiä ja tehdä yhteistyötä niin sisäisesti kuin asiakkaan suuntaan”, hän sanoo.
 
Grafille parasta työssä ovat alan rohkeat tulevaisuuden visiot. Uudistusten parissa myös Graf näkee oman tulevaisuutensa. Hänen urahaaveensa liittyvät johtotehtäviin innovaatioiden parissa.
 
Alasta kiinnostuneille Graf antaa vinkiksi halun oppia jatkuvasti uutta. Tärkeää on myös kyky tunnistaa, mitä asioita on osattava ja millaista osaamista kartutettava. Alalla tarvitaan jatkossakin itsenäistä otetta työhön ja kykyä viedä asioita eteenpäin. Näitä taitoja voi kartuttaa jo opiskeluaikoina.