Uutinen

Rauman telakalla käynnistetään tuotantoa vaiheittain torstaista alkaen

Tuotannon käynnistäminen koronasulun jälkeen aloitetaan maltillisesti ja hallitusti. Kaikki telakan tilat on siivottu tehostetusti, ja käytössä ovat erityisen tiukat turvatoimet turvallisen työskentelyn varmistamiseksi. Rauma Marine Constructions on tarkentanut aikaisempia ohjeistuksiaan laatimalla yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa yksityiskohtaisen turvallisuussuunnitelman, jonka pohjalta tuotantoa voidaan jatkaa.

Rauma Marine Constructions käynnistää Rauman telakan tuotantoa vaiheittain torstaista 25. helmikuuta alkaen. Tuotannon käynnistäminen aloitetaan rauhallisella tahdilla ja pienillä henkilömäärillä.

”Käynnistämme tuotantoa hyvin maltillisesti. Torstain ja perjantain aikana töihin palaa vain muutamia kymmeniä työntekijöitä, jotka eivät ole olleet telakalla tämän koronaryppään aikana. Viikonloppuna töitä ei telakalla tehdä, jotta voimme rauhassa valmistautua ensi viikkoon. Seuraavat töihin palaavat saapuvat ensi viikon maanantaina, ja määrää kasvatetaan päivä kerrallaan. Kaikki toimintamme tähtää siihen, että tuotanto saadaan käyntiin turvallisissa työskentelyolosuhteissa”, kertoo Rauma Marine Constructionsin toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

Turvatoimet jatkossa entistäkin tiukempia

Telakalla ovat olleet jo lähes vuoden ajan käytössä laajat turvatoimet koronatartuntojen varalta. Nyt käsillä olevan tilanteen vuoksi kaikki telakka-alueella olevat tilat on siivottu tehostetusti ja desinfioitu 20.–21.2. välisenä aikana. Jatkossa käytössä ovat aiempaakin tiukemmat turvatoimet koronatartuntojen varalta. RMC on suunnitellut lisäturvatoimet hyvässä yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa.

”Olemme laatineet yhdessä terveysviranomaisten kanssa yksityiskohtaisen turvallisuussuunnitelman, johon myös verkostoyritykset ovat sitoutuneet. Suunnitelma ja siihen liittyvät ohjeistukset kattavat laajasti telakka-alueelle saapumisen ja siellä toimimisen sekä esimerkiksi työntekijöiden vapaa-ajanviettoon ja asumiseen liittyvät pelisäännöt ja toimintatavat. Edellytämme töihin palaavilta negatiivisia testituloksia. Tulemme myös lisäämään satunnaistestausta ja muun muassa selvitämme pikatestausta töihin saavuttaessa. Sairaana ei siis telakka-alueelle ole lupaa tulla”, tiivistää Heinimaa.

 Laivaprojektien aikataulujen kiinni kiriminen aloitetaan välittömästi

Rauma Marine Constructionsilla on tällä hetkellä käynnissä kolme laivaprojektia: Wasalinen Aurora Botnia, Tallinkin matkustaja-autolautta MyStar sekä Puolustusvoimien neljän monitoimikorvetin kokonaisuus. Näiden projektien aikatauluja tarkastellaan parhaillaan.

”Tuotannon jatkamisella tällä viikolla varmistamme tarkennettujen turvallisuustoimenpiteiden toimivuuden käytännössä ennen ensi viikolla tapahtuvaa henkilöstömäärien selkeää kasvua”, Heinimaa kertoo.

Lue alkuperäinen uutinen täällä