Dimecc
Uutinen

Eri kuljetusmuotoja yhdistävä 5STAR eCorridors tukee suomalaista vientiteollisuutta

Liikenteen ja logistiikan digitalisaatioon keskittynyt 5STAR eCorridors valittiin Suomen ehdokkaaksi eurooppalaiseksi digitaaliseksi innovaatiohubiksi (EDIH)

”5STAR eCorridors tukee vahvasti suomalaista vientiteollisuutta, jonka kilpailukyvyn kannalta tehokas ja kestävä logistiikka on ensisijaisen tärkeää”, sanoo ekosysteemijohtaja Jukka Merenluoto innovaatiohubia johtavasta DIMECC Oy:stä. Logistiikkahubin pohja on vahva. Siihen kuuluu One Sea ja Caas Nordic -ekosysteemien yli 30 jäsenorganisaatiota.

 

Tavoitteena tehokas ja kestävä logistiikka

Meri-, maantie-, ilma- ja raideliikennettä yhdistävä 5STAR eCorridors edistää EU:n tavoitteen mukaan erityisesti alansa pienten ja keskisuurten yritysten digitalisaatiota, kuten tekoälyn, lohkoketjujen, AR/VR-ratkaisujen ja 5G:n käyttöä sekä datan tehokkaampaa jakamista. Toiminnan tavoitteena on tehokas ja kestävä logistiikkaketju ja vientireitit.

”Rakennamme kuljetusmuodot ja rajat ylittävän logistiikan kilpailukykyä Suomen ja EU:n elinkeinoelämälle. Jotta logistiikka saadaan toimimaan kestävämmin ja tehokkaammin, kuljetustiedon tulee siirtyä saumattomasti kuljetusmuodosta toiseen ja yritysten sekä viranomaisten välillä. Tämä on iso muutos, johon tarvitaan EU-lähtöisiä yhteisiä toimintamalleja, testiympäristöjä, koulutusta sekä kokeiluja”, Caas Nordicin puheenjohtaja Jarkko Rantala toteaa.

 

Pk-yritykset mukaan kasvuun

”One Sea -ekosysteemillä on autonomisen meriliikenteen kehittämisestä jo paljon kansainvälistä kokemusta. Sen kannalta on tärkeää saada monentyyppisiä toimijoita mukaan digitaaliseen kehittämiseen”, toteaa One Sea -ekosysteemin puheenjohtaja Eero Lehtovaara, Head of Regulatory & Public Affairs, ABB Marine & Ports.
Eurooppalaiset digitaaliset innovaatiohubit muodostavat verkoston, jossa paikalliset palvelukeskukset tukevat pk-yrityksiä digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisessä.

”Varsinkaan logistiikassa, jossa yhteistyön pitää yltää yli yritysrajojen, digitalisaatio ei edisty yksin vaan porukassa tekemällä. Tämän mahdollisuuden meidän EDIH voi tuoda pk-yritysten ulottuville”, Jukka Merenluoto tähdentää.

5STAR eCorridors osallistuu EU-komission järjestämään EDIH-hakuun kevään aikana. Eurooppalaisten digitaalisten innovaatiohubien toiminta käynnistyy käytännössä vuoden 2021 lopulla. Työ- ja elinkeinoministeriö valitsi EDIH-ehdokkaat 10 kansallisen hakijan joukosta.

 

Lisätietoja:

Jukka Merenluoto, Senior Ecosystem Lead, DIMECC Ltd.

ONE SEA – Autonomous Maritime Ecosystem

+358 (0) 40 6700 403

jukka.merenluoto(at)dimecc.com

 

One Sea on vuonna 2016 käynnistetty korkean profiilin ekosysteemi, jossa toimialojensa globaalit johtajat edistävät tiiviissä yhteistyössä yhteistä tavoitettaan itseohjautuvasta meriliikenteestä. One Sean tavoitteena on mahdollistaa autonomisten teknologioiden laajempi käyttö turvallisuuden lisäämiseksi, ympäristöjalanjäljen pienentämiseksi, merikuljetusten tehostamiseksi ja uusien kaupallisten mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Kumppanit ovat ABB, Awake.ai, Cargotec, Ericsson, Finnpilot Pilotage, Fintraffic VTS, Inmarsat, Haltian, Kongsberg Maritime, Monohakobi Technology Institute, Napa, Tieto ja Wärtsilä. Suomen Satamayhdistys, Suomen varustamoyhdistys, Suomen meriteollisuus, Suomen Laivameklariliitto ja The Royal Institution of Naval Architects tukevat ekosysteemin työtä. Rahoittajana toimivat kumppaniyritykset sekä Business Finland. One Sea -ekosysteemiä johtaa DIMECC

Caas Nordic Ry yhdistää yksityiset ja julkiset toimijat, jotka edistävät logistiikan digitalisaatiota. Se yhdistää useita eri logistiikan kehityksen keskiössä olevia alustatoimijoita ja ekosysteemejä kansainvälisesti, kuten älykkäitä kuljetuskäytäviä kehittävän CaaS-ekosysteemin, älykäs satama- ja laiva-alustaekosysteemin, logistiikan lohkoketjuratkaisuja edistävän lohkoketjuekosysteemin ja Itämeren alueen älyliikenne yhteisöjä. Ekosysteemien yhteistyöllä yhdistyksellä on mahdollisuus kehittää ratkaisua kansainvälisen, kilpailukykyisen, kestävän ja tehokkaan logistiikan kehittämiseksi.

 

Lue alkuperäinen julkaisu täällä