seminaari
Uutinen

Meriteollisuus ry:n syysseminaarissa aiheina energiaratkaisut, laivojen uudistusprojektit sekä alan näkymät

Meriteollisuus ry:n syysseminaari järjestettiin yhdistyksen syyskokouksen yhteydessä Hanasaaressa Espoossa 9.11.2022.

Seminaarin avasi Meriteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajaksi valittu Elomaticin toimitusjohtaja Patrik Rautaheimo. Hän esitteli uuden hallituksen muut jäsenet ja uuden vt. toimitusjohtajan Teppo Virran sekä kertoi meriteollisuuden ajankohtaiset kuulumiset: Kuluva vuosi ei tule olemaan yhtä hyvä kuin vuosi 2021. Raaka-aineiden hinnat ovat nousseet, pakotteilla on suuria vaikutuksia osaan yrityksistä ja esimerkiksi Kiinan tilanne on edelleen haastava. Matkustajalaivatilausten käynnistymistä odotellaan vielä. Sen sijaan puhtaan merenkulun saralla tapahtuu ja mahdollisuuksia syntyy. Suomeen on myös syntynyt mielenkiintoisia meriteollisuuden veturiyrityshankkeita.

Rautaheimon esityksen jälkeen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä Nordic West Officesta loi katsauksen maailman murrokseen ja suomalaisen meriteollisuuden tulevaisuuteen. Hänen mukaansa innovaatiot ja teknologia ovat ainoat toivomme, vaikka vihreä siirtymä ei juuri nyt näytä etenevän muualla kuin EU:ssa. 

Suomen on Penttilän mukaan oltava uuden teollisuuspolitiikan edelläkävijä. Lisäksi innovaatio- ja elinkeinopolitiikan pitää olla kunnossa. Päästöttömyyttä on tavoiteltava kunnianhimoisesti ja kehittävä useita eri teknologioita. Yritysten väliset kumppanuudet ja koalitiot ovat tässä hyödyllisiä. Tavoitteena on sekä kestävä että kannattava liiketoiminta.
 
Seuraavaksi General Manager, Marine Market Intelligence, Vesa-Pekka Virkki Wärtsilästä kertoi meriteollisuuden globaaleista trendeistä. Hänen mukaansa erityisesti konttilaivojen omistajat tienaavat ennätyksellisesti tällä hetkellä. Energiakriisi taas lisää lng-laivakuljetuksia. Uusia lng-laivojen investointeja tulossa paljon. Risteilybisneksen odotetaan kasvavan kahdeksan prosentin vuosivauhtia seuraavien viiden vuoden aikana. Offshore-puolella kysyntä kasvaa niin ikään. Virkin mukaan laivoihin on ali-investoitu vuodesta 2016 lähtien. Eri säädökset kiristyvät, mikä lisää laivanomistajien paineita investointeihin ja parannuksiin.

Vaihtoehtoisten polttoaineiden osalta kysymys on, milloin niitä on saatavilla, missä ja millä hinnoilla. Ratkaisu on Virkin mukaan polttoainejoustavuus. On rakennettava laivoja, jotka pystyvät käyttämään eri polttoaineita. Nyt tilattavaa laivaa on pystyttävä muuttamaan myöhemmin.

yleisö

 
Tauon jälkeen toimitusjohtaja Jaakko Mäkikalli Makiselta kertoi refurbishment-markkinoiden mahdollisuuksista. Makinen on uudistanut kymmeniä tuhansia hyttejä ympäri maailmaa viime vuosikymmenten aikana, mutta koronan myötä uudistusmarkkina romahti ja lähes kaikki refurba-projektit peruttiin. Nyt on taas valoa tunnelin päässä. 90 prosenttia maailman valtamerialuksista on jo liikenteessä. Kiinan risteilymarkkina on tosin vielä suljettu.

Uudistusprojektien suhteen pitää Mäkikallin mukaan odottaa vielä vuosi tai kaksi, että päästään koronaa edeltävälle tasolle. Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden merkitys projekteissa kasvaa koko ajan. Korjausvelkaa on paljon, ja positiivinen säpinä on siis jo oven takana.
 
Mäkikallia seurasi Vice President, Offshore Energy, Ted Bergman Elomaticilta aiheellaan merituulivoiman ja P2X:n mahdollisuudet vihreän siirtymän välineenä. Hänen mukaansa erityisesti aurinko- ja tuulivoima valtaavat alaa tulevaisuudessa. Varsinkin Euroopassa tuulen osuus kasvaa vauhdilla. Merellä tuulivoiman skaalautuvuus on rajaton ja yksikkökoko kasvaa. Toisaalta Fingridillä kytkentäteho on rajallinen, mikä voi tappaa tuulivoimahankkeita. Bergmanin mukaan vihreä ammoniakki mahdollistaa hiilettömyyden syvän meren laivaliikenteessä. Sähkö on toimiva ratkaisu paikallisesti. Vety taas voi olla energianlähde lyhyillä matkoilla ja reittiliikenteessä. 

Lopuksi toimitusjohtaja Janne Sirviö Millog Marine & Power Oy:stä esitteli 80 merellisen kunnossapidon ammattilaista työllistävän yrityksensä. Yritys tarjoaa muun muassa laivojen kunnossapitoa ja telakointia, moottorien ja vaihteistojen korjauksia, konversioprojekteja, kelluvien rakenteiden uudistuotantoa sekä kenttähuoltoa. Yhtiöllä on oma telakka Teijossa.

Seminaarin esitysmateriaalit:

Teksti: Antton Lounasheimo

Kuvat: Meriteollisuus ry