Arktiset meret -ohjelma oli harppaus digitalisaatioon

Business Finlandin Arktiset meret -ohjelman ohjelmapäällikkö Piia Moilanen kirjoittaa blogissaan Tekesin Arktiset meret -ohjelman tuloksista.

Tekesin Arktiset meret -ohjelma (2014-2017) päättyi vuoden vaihteessa, samaan aikaan kun Tekesistä tuli Business Finland. Ohjelmassa rahoitettiin noin 140 projektia. Hankkeiden kokonaisvolyymi on noin 75-90 m€ miljoonaa euroa, josta Tekesin rahoitusosuus on keskimäärin 45%. Luvuissa on vielä epävarmuutta, sillä vuoden lopulla saapuneita hakemuksia käsitellään yhä.

Ohjelman virallinen arviointi tullaan toteuttamaan tulevina vuosina. Jo nyt on kuitenkin hyvä pohtia, mitä saavutettiin ja miten matka jatkuu.

Energiatehokkuusratkaisuiden kehittäminen kiinnosti yrityksiä

Ohjelman johtoryhmän näkemys ohjelman käynnistyessä oli, että päästöjen vähentämisen ratkaisuilla on arktisenalueen markkinoilla kasvava merkitys. Ohjelman tavoitteiksi asetettiin synnyttää cleantechista kilpailuetua suomalaisille meriklusterille.

Cleantech- teeman salkkuun saatiin noin 40 projektia, joiden kokonaisvolyymi on liki 30 miljoonaa euroa. Merkittävä osa projekteista tuottaa erilaisia energiatehokkuutta lisääviä ratkaisuja, kuten arktista reitinoptimointia, tehokkaampaa potkuritekniikkaa, roottoripurjeteknologiaa ja alusten energiankäytön kokonaisoptimointia.

Energiatehokkuusratkaisujen kehittämisen tarve kasvaa yhä. Vuonna 2017 käynnistynyt Älykäs energia -ohjelma toivottaakin meriklusterin energiaratkaisujen kehittäjät mukaan. Uudessa ohjelmassa toimijat pääsevät hyötymään maapuolen energiaverkoista.

Digitaaliset ratkaisut vievät kohti alustataloutta

Toisena tärkeänä teemana ohjelman johtoryhmä piti digitalisaatiota. Tavoitteena oli vauhdittaa muun muassa ennakointia tukevien data-alustojen, etäoperointiratkaisuiden ja automaatioratkaisuiden kehittymistä. Teemaa pidettiin erityisen merkittävänä haastavissa olosuhteissa, joissa työn hinta on korkea.

Uusia teknologioita hyödyntävien rataisujen käyttö osoittautuikin alusta asti kiinnostavaksi aiheeksi. Kaiken kaikkiaan ohjelman projekteista yli 60 prosentissa digitaalisuus on keskeisessä roolissa. Merkittävimmäksi teemaksi muodostui autonomiseen merenkulkuun liittyvien ratkaisuiden kehittäminen.

Merenkulun autonomisuuden kehittämiseen halutaan panostaa vahvasti ohjelman päättymisen jälkeenkin. Siksi valmisteilla olevassa Business Finlandin "Liikennealan ohjelmassa" on mukana myös älykkäät vesiliikenteen ja logistiikan ratkaisut. Ohjelman toivotaan käynnistyvään kesällä 2018. Liikenteen data-alustoja ja niiden päälle syntyviä ratkaisuja voidaan kehittää jatkossa myös juuri startanneessa Tekoäly-ohjelmassa. Tehokkaiden tietoliikenneratkaisuiden ja tilannekuvan tuottamiseksi työkaluina Business Finlandissa ovat vuoden 2019 lopussa päättyvä 5G-ohjelma ja juuri käynnistynyt New Space Economy -ohjelma.

Testbed-verkosto hyötyy haastavista olosuhteista

Ohjelman johtoryhmä asetti myös tavoitteeksi kehittää Suomea arktisen informaation, etäoperoinnin- ja testauksen ja koulutuksen keskukseksi. Valitettavasti tiukasti arktisuuteen rajattuna keskuksen toiminta ei herättänyt riittävää yritysmielenkiintoa.

Testbed-ajattelu on kuitenkin voimissaan. Älyliikenteen monipuolisten testausalustojen kytkeminen verkostoksi ja palveluiden markkinointi kansainvälisesti kiinnostaa myös yrityksiä. Testbed-verkoston kehittämisen eteen tehdään töitä myös uudessa Business Finlandissa.

Arktiset meret -ohjelma tuotti hyvän saaliin. Projektien joukosta on noussut kymmenkunta kokonaisuutta, jotka tähtäävät merkittävän uuden liiketoiminnan syntymiseen. Business Finlandin tuoreissa ohjelmissa näitä kokonaisuuksia autetaan kasvamaan ja kansainvälistymään.

Piia Moilanen
Kirjoittaja oli Arktiset meret -ohjelman (2014-17) ohjelmapäällikkönä

Lue alkuperäinen kirjoitus täällä.