Kari Varho kokoaa Arktiset Meret -hankkeita

Tekesin Arktiset Meret – ohjelman meriklusterin kehityspäälliköksi on valittu DI Kari Varho. Hän työskentelee osana Meriteollisuus ry:n tiimiä. Työ toteutetaan projektina ja tiiviissä yhteistyössä Tekesin kanssa.

– Tehtäväni on koota kehityshankkeita ja auttaa yrityksiä verkostoitumaan, Varho sanoo. – Hankkeen tarkoitus on yritysten tukeminen kehitysprosessissa ja sitä kautta suomalaisen teollisuuden tulevaisuuden rakentaminen. Tehtäviin kuuluvat myös ohjelmaan liittyvä yhteistyö sidosryhmien kanssa sekä tukitoimet, kuten tiedotus ja ohjelman tulosten markkinointi esimerkiksi seminaareissa.

Varholla on pitkä kokemus alihankintayritysten johtotehtävistä. Hän on ollut toimitusjohtajana useissa pk-yrityksissä yli kymmenen vuoden aikana.

Pk-yrityksillä on usein rajalliset resurssit. Potentiaalia kehitykseen kuitenkin riittää. – Moni yritys kaipaa nimenomaan tietoa kehittämisen rahoituksesta ja mahdollisista kumppaneista, Varho sanoo.

Varhon mukaan Suomella on hyvät mahdollisuudet kehittyä edelleen pohjoisten alueiden tuntijana. – Suomen sijainti on hyvä lähtökohta. Täällä on valmiiksi arktista osaamista.

Arktiset Meret – ohjelman tavoite on ”suomalaisen meriteknisen-, arktisen-, ICT- ja ympäristöliiketoiminnan kasvattaminen ja laajentaminen”. Ohjelma on nelivuotinen ja Tekesin rahoittama. Ohjelmassa meriklusterin osa-alueella toimivan Meriteollisuus ry:n tavoitteena on maamme meriteollisuuden uudistuminen, kilpailukyvyn nostaminen ja kansainvälisen brändin edelleen vahvistaminen.

Kehityspäällikkö Kari Varho, 0400 482 159, kari.varho@teknologiateollisuus.fi