Meriklusteri otti loikkaa tulevaisuuteen Kalastajatorpalla 22.11.2016

Meriteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Juha Heikinheimo Napa Oy:sta avasi Meriklusterin Tulevaisuusverstaan 22.11.2016 Kalastajatorpalla. Maailmanlaajuisesti laivojen tilausmäärät ovat ennätysalhaalla, mutta risteilyalusten tilauskanta on tuo työtä verkostolle.

Sauli Eloranta Rolls-Roycelta esitteli Miehittämättömän meriliikenteen ekosysteemin. Digitaaliset ratkaisut tarjoavat mahdollisuuksia meriliikenteen tehostamiseen laajemminkin. Kari Sillanpään, Meyer Turku, mukaan risteilymatkustuksen suosio kasvaa etenkin Aasiassa ja Australiassa. Risteilyvarustamot ovat aktivoituneet tilaamaan, mikä on täyttänyt Eurooppalaiset telakat. Myös autolautoille olisi nyt kysyntää.

Kim Wikström Åbo Akademista esitteli Uber of the Seas -konseptin kautta uusia ansaintamalleja ja keinoja vähentää meriliikenteen kustannuksia jopa 20%. Aamupäivä huipentui tulevaisuustutkija Ilkka Halavan puheenvuoroon, joka peräänkuulutti uskallusta luopua vanhoista rakenteista. Uusi aikakausi on alkamassa, digimurros on vastaava muutos kuin energiassa öljyyn tai sähköön siirtyminen. Koulutetun työvoiman Suomi on täydellinen koemarkkina.

Iltapäivän aluksi Anita Mäkinen Trafista esitteli IMOn tulevan strategian 2018-2023 elementtejä. Suomen jättämissä prioriteeteissa korostuvat digitalisaatio ja automaatio, ilmastonmuutoksen vastaiset toimet ja älykäs regulaatio. Carl Carlsson, CEO, esitteli Zero Vision Toolin (zerovisiontool.com), joka on yhteistyöalusta. Sen kautta avulla pyritään hyödyntämään paremmin EU-rahoitusta ja rakentamaan laajoja yhteisprojekteja. Zero Vision Toolin ovat perustaneet Ruotsin varustamoyhdistys ja SSPA Sweden. Elinkeinon edustajat, tutkijat ja viranomaiset pyrkivät sen kautta yhdessä edistämään ympäristöystävällisempää meriliikennettä.  Suomen meriklusteri, mukaan lukien Meriteollisuus ry, on nyt mukana yhteistyössä.

Jani Romanoff Aallosta esitteli tutkimusteemat marraskuun alussa julkaistusta Meriklusterin Strategisesta tutkimusagendasta 2017-2025. Tavoitteena on, että Suomen Meriklusteri on vuonna 2025 maailman luovin, joustavin ja muuntautumiskykyisin meritoimintojen verkosto. Bengt-Olof Petersen esitteli vertailukohdaksi Ruotsin varustamojen tutkimustoimikunnan RDI -agendan. Yhteisiä prioriteetteja löytyi esimerkiksi meriliikenteen päästöjen vähentämisestä. Lopuksi kuultiin Wärtsilän Ilkka Rytkölältä esimerkkejä EU:n CEF -rahoituksen hyödyntämiseen. Tuloksena on ollut esimerkiksi metanolikäyttöinen Stena Germanica ja uusi lauttakonsepti Vaasan ja Uumajan välille.

Meriteollisuus ry: järjestämä Tulevaisuusverstas 2016 keräsi kattavasti edustajia meriklusterin eri osista ja osallistujien antaman palautteen mukaan nostatti positiivista ilmapiiriä. Tilaisuuden annista korostui herätys siihen, että vanhoilla toimintatavoilla ei voida enää menestyä aikakauden vaihtuessa. Tarvitaan innostusta, eteenpäin katsomista ja yhteistyötä, jotta alan edelläkävijyys voidaan säilyttää myös tulevaisuudessa.

Tapahtuma oli osa Työ- ja Elinkeinoministeriön Meri –ohjelman Merien Markkinanäkymät -projektia ja iltapäivä järjestettiin Meriklusterin yhteistyöverkoston kanssa. Tilaisuus keräsi n. 140 osallistujaa määrittämään alan tulevaisuuden suuntaviivoja.

Kiitokset puhujille ja osallistujille!

Toiminnanjohtaja Merja Salmi-Lindgren

Projektipäällikkö Elina Vähäheikkilä

Esitykset