Turun yliopistossa kehitetty innovaatiokonsepti käyttöön Singaporessa yhteistyössä merialan globaalien toimijoiden kanssa

Syksyllä 2018 Singaporessa järjestettävä Maritime Innovation Camp perustuu Turun yliopiston kauppakorkeakoulun kehittämään konseptiin. Yhteistyössä Singapore Maritime Instituten (SMI) kanssa järjestettävä innovaatioleiri liittyy Turun yliopiston ja Singapore Maritime Instituten vuonna 2016 allekirjoittamaan yhteistyösopimukseen.

Maritime Innovation Camp -innovaatioleirillä suomalaiset ja singaporelaiset yliopisto-opiskelijat kehittävät ryhmissä ideoita, konsepteja ja ratkaisuja yhteistyöyritysten antamaan liiketoimintahaasteeseen. Opiskelijaryhmien tulokset esitellään yhteistyöorganisaatioiden johdosta koostuvalle tuomaristolle leirin lopussa.

Turun yliopiston ja Singapore Maritime Instituten kumppanit hankkeessa ovat merenkulkualan avaintoimijat MacGregor (Suomi) ja PSA Corporation (Singapore).

‒ Olemme kehittäneet ja toteuttaneet Innovation Camp -konseptia Suomessa usean vuoden ajan yhteistyössä muun muassa merisektorin yritysten kanssa. Nyt Singaporessa toteutettavan leirin myötä konseptimme kansainvälistyy ja myös laajenee, kun mukana on samalla kertaa useita yrityksiä, sanoo Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimus- ja yritysyhteistyöstä vastaava johtaja Antti Saurama.

‒ Olemme ylpeitä siitä, että tämä toteutuu SMI:n, pitkäaikaisen tutkimusyhteistyökumppanimme MacGregorin sekä yhden maailman suurimman satamaoperaattorin PSA:n kanssa, Saurama jatkaa.

Innovation Campin konsepti perustuu innovatiiviseen ja yrittäjämäiseen ryhmätyöskentelyyn. Singaporessa järjestettävän leirin tavoitteena on paitsi luoda uusia innovaatioita ja tarjota konkreettista lisäarvoa yrityskumppaneille ja niiden partnereille, myös lisätä kiinnostusta merisektoria kohtaan ja tunnistaa lahjakkaita opiskelijoita Suomessa ja Singaporessa.

‒ Olemme iloisia Innovation Camp -yhteistyöstä Turun yliopiston ja yrityskumppaniemme kanssa. Yhteistyö edistää tiiviimpiä yhteyksiä välillämme sekä luo arvoa merisektorille ja edelleen kasvattaa merenkulkualan innovaatioekosysteemiä Suomessa ja Singaporessa, sanoo SMI:n pääjohtaja Toh Ah Cheong.

‒ MacGregorille yhteistyö yliopistojen kanssa on tuttua, ja meillä on käynnissä useita yhteistyöprojekteja, kertoo Magnus Sjöberg, Vice President, MacGregor Cargo Handling.

‒ Yhteistyö yliopistojen kanssa on MacGregorille tärkeää, sillä se tarjoaa laajempia näkökulmia liiketoimintaamme: opiskelijat pystyvät muodostamaan laajan näkemyksen ja kokonaiskuvan yhdistelemällä tietoja eri aloilta, kun ideoita ei rajata liian tarkasti, lisää Janne Suominen, Manager, Offering Development, MacGregor Cargo Handling.

‒ PSA tähtää automaation kehittämiseen turvataksemme tuottavan ja turvallisen ympäristön henkilökunnallemme. Odotamme innolla, että pääsemme yhdessä MacGregorin kanssa haastamaan opiskelijat ajattelemaan ennakkoluulottomasti ja ratkaisemaan aitoja käytännön ongelmia sekä näkemään ideat, joita he luovat, kun heidän ymmärryksensä meriteollisuudesta leirin aikana kasvaa, sanoo Alvin Foo, Head of Engineering, PSA Corporation.

Ensimmäisen Maritime Innovation Campin julkisti 24.4.2018 Suomen Singaporen-suurlähettiläs Paula Parviainen Suomen Singaporen-suurlähetystön, Turku Business Regionin ja MacGregorin isännöimässä Finnish Maritime Reception -tilaisuudessa Singaporessa.

MacGregor ja PSA Corporation julkistavat varsinaisen innovaatiohaasteen lähiviikkoina. Tiedot Innovation Campista ja innovaatiohaasteesta päivitetään konseptin verkkosivuille. Maritime Innovation Camp järjestetään syyskuussa 2018.

Singapore Maritime Institute on Maritime and Port Authority of Singapore-, Agency for Science, Technology and Research- ja Singapore Economic Development Board -organisaatioiden vuonna 2011 perustama strateginen tutkimusrahoitusorganisaatio, joka työskentelee tiiviissä yhteistyössä merisektorin kanssa kehittääkseen ja kasvattaakseen toimialaa uuden tiedon ja innovaatioiden kautta. Lue lisää yhteistyöstä Turun yliopiston kanssa.

Meri ja merenkulku on yksi Turun yliopiston tutkimuksen temaattisista kokonaisuuksista. Tutustu monitieteiseen tutkimukseen.

Innovation Camp on Turun kauppakorkeakoulussa kehitetty innovaatiokonsepti, jossa loppuvaiheen opiskelijat ja kohdeyritys työskentelevät yhdessä kauppakorkeakoulun henkilökunnan fasilitoimana ja innovoivat ratkaisuja yrityksen liiketoiminnan kehittämiseksi.

 

Lue Turun yliopiston alkuperäinen tiedote täällä ja tutustu myös MacGregorin tiedotteeseen täällä