Radikaali uudistuminen – miten johtaa murroksessa - kirjaseminaari

uudistuminen
Online
Tapahtuman aika
Nopeasti muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa kyky uudistua määrittää yritysten tulevaisuutta. Kirjawebinaarissa ”Radikaalin uudistumisen johtaminen” Nando Malmelin kertoo uuden kirjansa näkökulmista ilmiöön. Esityksessä perehdytään yritysten uudistumisen esteisiin, tarpeisiin ja mahdollisuuksiin. Erityisesti tilaisuudessa pohditaan, minkälaista uutta ihmislähtöistä ajattelua, osaamista ja johtamista murroksessa ja liiketoiminnan kehittämisessä tarvitaan. Nämä aiheet olivat todella tärkeitä jo ennen koronaviruspandemiaa, nyt ajankohtaisempia teemoja on vaikea keksiä.
 
Kirja ”Radikaali uudistuminen – miten johtaa murroksessa” on tarkoitettu johtajille ja asiantuntijoille, jotka rakentavat rohkeasti ajattelevia ja radikaalisti innovoivia työyhteisöjä. Teoksesta on hyötyä kaikille, jotka haluavat kyseenalaistaa ajatteluaan, uudistaa organisaatioita ja toimintatapoja, kehittää uusia tuotteita ja palveluja tai rakentaa tulevaisuuden yrityksiä.

Kirjan perustana on Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkimus, jossa tarkasteltiin suomalaisten teknologiayritysten johtajien ajattelua liiketoiminnan murroksista ja organisaatioiden uudistumisesta.

Valtiotieteiden tohtori Nando Malmelin työskentelee VTT:llä liiketoimintamurroksiin keskittyvässä Professor of Practice -toimessa sekä toimii viestinnän dosenttina Helsingin yliopistossa. Aikaisemmin hän on työskennellyt esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja University of Technology Sydneyssä vierailevana professorina sekä A-lehtien kehitysjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hän on kouluttanut ja konsultoinut laajasti erilaisia luovia ja uudistuvia organisaatioita. Malmelin on julkaissut monia kirjoja sekä palkittuja artikkeleita johtamisesta, luovuudesta, innovaatioista ja brändeistä kansainvälisissä journaaleissa.

Tilaisuus on maksuton.

Lisätietoja:
johtava asiantuntija Teemu Polo, teemu.polo(a)teknologiateollisuus.fi

Lue lisää ja ilmoittaudu