tem
Uutinen

Osallistu kestävän meriteollisuuden kehittämiseen vastaamalla kyselyyn ja osallistumalla työpajaan

Minkä tulisi olla keskeinen tavoite ja kehittämiskohde meriteollisuudelle, johon Suomen tulisi kiinnittää erityistä huomiota? Mitä pullonkauloja meriteollisuutta tukevalle rahoitukselle olet kohdannut? Onko teillä omia kehittämistoimia meriteollisuuden edistämiseksi (johon toivoisitte ehkä muidenkin toimijoiden osallistuvan)? Vastaamalla mm. näihin kysymyksiin oheisessa kyselyssä pääset osallistumaan Suomen meriteollisuuden yhteisen konkreettisen kehittämiskohteen määrittelyyn ja kertomaan omia kokemuksiasi rahoituksen pullonkauloista.

Suomalaiselle meriteollisuudelle määritellään syksyllä 2022 koko toimialaa innostava ja yhdistävä kehittämiskohde, mikä edistää toimialan kehitystä ja näkyvyyttä kansainvälisesti. Kehittämiskohteen halutaan olevan konkreettinen ja kunnianhimoinen toimenpide- tai kehityskokonaisuus, johon mahdollisimman moni alan toimija voi osallistua mukaan. Nyt toteutettavalla kyselyllä haluamme kuulla kaikkien meriteollisuuden alan toimijoiden näkemyksiä.

Kyselyn toteuttaa Työ- ja elinkeinoministeriö Korkia Consulting Oy:n avustuksella. Kysely liittyy Työ- ja elinkeinoministeriön Kestävän meriteollisuuden kehittämisohjelmaan.  

Tästä kyselyyn. Vastausaikaa on 15.8. asti.

Osallistu myös 23.8. klo 12-15 etäyhteyksin järjestettävään työpajaan, jossa keskustellaan tarkemmin kehittämiskohteen sisällöstä ja reunaehdoista. Ilmoittaudu työpajaan tästä 15.8. mennessä.