toscana
Uutinen

Costa Toscana laskettiin vesille Meyer Turun telakalla

15.1.2021, Turku. LNG-käyttöinen, 185 000 bruttovetoisuustonnin risteilyalus Costa Toscana laskettiin vesille tänään Meyer Turun telakalla. Pakkasesta johtuen rakennusaltaan täyttö aloitettiin jo eilen.

”Vesillelasku on aina erityinen tilaisuus meille laivanrakentajille, kun laiva viimein pääsee luonnolliseen ympäristöönsä. Tämä on myös laivan rakentamisen viimeisen vaiheen alku. Tämän jälkeen kaikki värit, tilat ja laivan hienot ominaisuudet alkavat saada lopullista muotoaan laivan sisällä. Seuraavien kuukausien aikana laiva viimeistellään varustelulaiturissa ja syksyllä testataan luovutusta varten”, Meyer Turun toimitusjohtaja Tim Meyer sanoo.

Kuten laivan linjoista jo näkee, Costa Toscanasta tulee erittäin kaunis alus. Toimitusjohtaja Tim Meyer on vakuuttunut, että matkustajat nauttivat risteilemisestä laivalla.

”Uuden vuoden alussa ja tänä erityisenä hetkenä katson mielelläni tulevaisuuteen: Uskon, että Costa Toscana aloittaa toimintansa maailmassa, jossa matkustajat voivat jälleen täysin nauttia merten ihmeistä sekä risteilylomista.”

”Pandemian jälkeiseen aikaan katsoen keskitymme nyt viimeistelemään laivastomme ja operaatioidemme muutoksen yhä ympäristöystävällisemmiksi. Matkalla kohti täysin päästötöntä operointia kehitämme LNG-teknologian lisäksi myös muita innovatiivisia ratkaisuja, kuten virran ottoa maista sekä erilaisia akkuteknologioita”, Costa Cruisesin Chief Commercial Officer Mario Zanetti selittää.

Costa Toscana on vuonna 2019 Turusta luovutetun Costa Smeraldan sisarlaiva. Nimensä mukaisesi alus tarjoaa matkustajille Italian kuuluisan alueen parhaimmistoa erilaisten herkkujen, ruuan, viinien ja rennon oleskelun merkeissä. Laivan suunnittelusta on ollut vastuussa Adam D. Tihany  kuten Costa Smeraldassa.

Costa Toscana kulkee nesteytetyllä maakaasulla (LNG) ja se on suunniteltu kierrätysajattelun pohjalta. LNG:n käyttö poistaa käytännössä kokonaan rikkidioksidi- ja pienhiukkaspäästöt (95-100%:n vähennys). Samalla se vähentää voimakkaasti typpioksidipäästöjä (85%:n vähennys) sekä hiilidioksidipäästöjä (jopa 20%:n vähennys). Laivassa on myös älykäs energiatehokkuusjärjestelmä, ja kaikki laivan kierrätettävä jäte (kuten muovi, paperi, lasi ja alumiini) tuodaan pois laivasta kierrätettäväksi.

 

Linkki mediamateriaaleihin:

https://www.dropbox.com/sh/0vut43aykgfg4ye/AADs2MhAQMKCuA76tOnpzMIqa?dl…

 

Costa Toscana lukuina:

  • Luovutus: 2021
  • Lippumaa: Italy
  • Pituus: 337m
  • Leveys: 42 m
  • Syväys: noin. 8.8m
  • Bruttovetoisuustonnit: 185,000
  • Matkustajahyttejä: 2663
  • Matkustajia: noin 6730
  • Parvekehyttejä/kaikki hytit: 62,6%
  • Miehistö: 1646
  • Matkanopeus: 17kn
  • Päämoottorien lukumäärä: 4

 

Lisätietoja:

Tapani Mylly

Communication Manager

tapani.mylly@meyerturku.fi

Mobile: +358-50-560 2464

www.meyerturku.fi

 

Lue alkuperäinen tiedote täällä