yliopisto
Uutinen

Meyer Turku, Elomatic ja Cadmatic lahjoittivat professuurit Turun yliopiston tekniikalle

Turun alueen merkittävät yritykset Meyer Turku, Elomatic ja Cadmatic tukevat Turun yliopiston uusien diplomi-insinöörikoulutusten kehittämistä kahdella lahjoitusprofessuurilla.

Yritysten lahjoitusprofessuurit on suunnattu kone- ja materiaalitekniikkaan, joissa yliopisto aloittaa ensi vuoden syksyllä uudet diplomi-insinöörien koulutukset. Meyer Turku lahjoittaa toisen viisivuotisen professuurin ja Elomatic yhdessä samaan konserniin kuuluvan Cadmaticin kanssa toisen. Lahjoitusprofessuurien rahallinen arvo on yhteensä noin 1,2 miljoonaa euroa.

– Teknologisen kilpailukykymme säilyttäminen on meille erittäin tärkeää. Läheinen yhteistyömme Turun yliopiston kanssa on yksi merkittävä keino tämän päämäärän saavuttamiseksi. Haluamme rakentaa Suomesta maailman johtavan meriteollisuuden innovaatio- ja tiedekeskuksen. Korkeatasoinen insinöörikoulutus on meille tärkeää, sillä työntekijöidemme älykkäät ja luovat ratkaisut laivojen suunnittelussa ja tuotannon optimoinnissa pitävät meidän kilpailukykyisinä myös jatkossa, Meyer Turun toimitusjohtaja Jan Meyer sanoo.

– Haluamme kantaa yhteiskuntavastuuta ja panostaa alueen hyvinvoinnin kehittämiseen. Elomatic täyttää ensi vuonna 50 vuotta, ja diplomi-insinöörikoulutusten kehittäminen Turussa on oivallinen tapa juhlistaa pitkää ja menestyksekästä toimintaamme. Samalla onnitelemme ensi vuonna sata vuotta täyttävää Turun yliopistoa, Elomaticin toimitusjohtaja Patrik Rautaheimo sanoo.

– Cadmatic on kansainvälinen toimija samoin kuin Turun yliopisto. Alueen kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen on tärkeää ja tässä vahva yliopisto on olennainen tekijä. Lahjoittamalla haluamme tukea ja kehittää edelleen kilpailukykykyisen osaamisen koulutusta ja saatavuutta, Cadmaticin toimitusjohtaja Jukka Rantala toteaa.

Turun yliopiston rehtori Jukka Kola on kiitollinen lahjoituksista ja painottaa, että alueen yritysten tuki on välttämätöntä koulutuksen kehittymisen kannalta.

– Turun yliopisto on yrittäjyysyliopisto ja toimii kiinteässä vuorovaikutuksessa alueen yritysten kanssa. Yhdessä voimme huolehtia siitä, että alueen suotuisa talouskehitys jatkuu myös tulevaisuudessa, Kola toteaa.

Teknologiakampus Turun johtaja, professori Mika Hannula toimii tekniikan koulutuksen kokonaissuunnitelmasta vastaavan työryhmän puheenjohtajana. Yritykset ovat osallistuneet koulutuksen sisältöjen suunnitteluun alusta alkaen.

–  Korkeatasoisen tekniikan tutkimuksen ja koulutuksen edellytyksenä on pitkäjänteinen yhteistyö yritysten kanssa. Tavoitteemme on, että teekkarimme pääsevät jatkossa vuorovaikutukseen yritysten kanssa jo hyvin varhaisessa vaiheessa opintoja. Käytännössä tämä tarkoittaa yritysten kanssa tehtäviä harjoitustöitä, projekteja sekä kesä- ja diplomityöpaikkoja, Hannula kertoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriö laajensi heinäkuussa 2019 Turun yliopiston tekniikan koulutustarjontaa antamalla yliopistolle konetekniikan ja materiaalitekniikan koulutusvastuut. Elokuussa yliopisto käynnisti koko tekniikan koulutuksensa uudistuksen.  Diplomi-insinöörikoulutuksen neljän ohjelman sisäänotto vuonna 2020 on 273 opiskelijaa. Uusiin kone- ja materiaalitekniikan koulutuksiin otetaan ensi vuonna 100 opiskelijaa. Yliopisto kasvattaa myös jo käynnissä olevien biotekniikan ja tietotekniikan diplomi-insinöörikoulutusten sisäänottoa.

Lisätietoja:
Suunnittelujohtaja Mika Heiskanen
Meyer Turku
p. 050 538 9000

Toimitusjohtaja Patrik Rautaheimo
Elomatic
p. 040 518 5806

Toimitusjohtaja Jukka Rantala
Cadmatic
p. 040 528 7130

Rehtori Jukka Kola
Turun yliopisto
p. 029 450 5050

Teknologiakampus Turun johtaja, professori Mika Hannula
Turun yliopisto
p. 0400 331 838