rauma
Uutinen

Rauman telakalla aloitettiin toisen maailman eteläisimmin LNG-matkustaja-autolautan rakentaminen Australian ja Tasmanian väliselle avomerireitille

Rauma Marine Constructions juhli tiistaina 20. Joulukuuta, 2022 jälleen uuden matkustaja-autolautan tuotannon aloitusta, kun Australian ja Tasmanian väliä tulevaisuudessa liikennöivän Spirit of Tasmania V:n rakennustyöt käynnistettiin Raumalla telakalla perinteisellä steel cutting -seremonialla. Samalle reitille menevän ensimmäisen aluksen tuotanto aloitettiin tämän vuoden helmikuussa ja sen köli laskettiin lokakuun lopulla.

Spirit of Tasmania -sisaralusten tuleva kohdereitti on maailma eteläisin liikennöintireitti. Se sijaitsee Raumalta katsottuna toisella puolella maailmaa, mutta yhteistyö telakan ja varustamon välille on rakentunut saumattomaksi ja luottamus hyväksi.

”Ensimmäisen Spirit of Tasmania -aluksen ollessa vauhdissa on hienoa päästä jatkamaan laivasarjan tuotantoa sujuvassa yhteistyössä asiakkaan kanssa. Asiakas tarvitsee reitilleen kaksi uutta laivaa ja on hyvä, että laivat valmistuvat lähekkäin”, sanoo RMC:n toimitusjohtaja Mika Heiskanen.

Alusten suunnittelu ja tuotanto on edennyt sovitun aikataulun mukaisesti.

Niiden tilaaja Spirit of Tasmania (TT-Line Company) on merkittävä tekijä Australian ja Tasmanian välisessä meriliikenteessä. Tällä hetkellä Spirit of Tasmania -nimiset alukset kuljettavat vuosittain 450 000 matkustajaa.

Alukset räätälöity vaativalle avomerireitille

Uudet alukset tulevat liikennöimään vaativista meriolosuhteista tunnetulla avomerireitillä Bassinsalmessa Australian Victorian osavaltiossa sijaitsevan Geelongin ja Tasmanian osavaltion Devonportin välillä. Alukset on suunniteltu varta vasten kyseiselle reitille. Ne kulkevat satamien väliä tauotta ja kohtaavat toisensa merellä.

Laivat varustetaan nykyaikaisilla LNG:tä käyttävillä kaksoispolttoainekoneilla. Matkustajia aluksille mahtuu 1 800, ja niiden bruttovetoisuus on noin 48 000 tonnia. Uudet alukset korvaavat niin ikään Suomessa 1990-luvun lopulla rakennetut kaksi matkustaja-autolauttaa.

”Uudet laivat ovat mittojensa puolesta paljon tällä hetkellä käytössä olevia aluksia suurempia ja pystyvät kuljettamaan enemmän matkustajia, henkilöautoja sekä rahtia. Aluksilla tulee olemaan merkittävä vaikutus Tasmanian talouteen seuraavat 30 vuotta”, Spirit of Tasmanian toimitusjohtaja Bernard Dwyer sanoo.

Raumalle alusten suunnittelu ja rakentaminen tuo töitä 3 500 henkilötyövuoden verran. Samanaikaisesti työn alla on Puolustusvoimien monitoimikorvettien suunnittelu ja rakentaminen.

Ensimmäinen aluksista valmistuu vuoden 2024 alussa ja toinen vuoden 2024 lopulla.

Kuva: RMC

Lue alkuperäinen tiedote täällä