fairway
Uutinen

Suomen ja Ruotsin viimeisimmät merenkulun innovaatiot esitellään digitaalisessa webinaarissa

13.10.2020 klo 12.08

Vuonna 2019 lanseerattiin tutkimusta ja innovaatioita edistävä Suomen ja Ruotsin meriklustereiden välinen yhteistyöhanke Fairway Forward, jonka tavoitteena on kehittää yhä kestävämpää merenkulkua. Vuoden 2020 digitaalinen seminaari nosta esiin useita uusia esimerkkejä alan parhaista käytännöistä älykkään, turvallisen ja vihreän merenkulun tiimoilta. Ohjelmassa on case-esittelyjä muun muassa Wärtsilältä ammoniakista, Stenalta tekoälystä ja Meriauralta biopolttoaineprojektista. Lisäksi tehdään päivityskierros edellisen vuoden projekteihin ja kuullaan avauspuheenvuoro Euroopan Kommission Prof. Kurt Bodewigiltä, Coordinator for Motorways of the Seas. Lopuksi seminaari huipentuu interaktiiviseen paneelikeskusteluun.

”Olemme erittäin innoissamme, että pääsemme esittelemään näin monta hienoa projektia tänä vuonna. Yhteistyö Suomen ja Ruotsin välillä on hyvin myönteinen asia molemmille maille, jotta voimme oppia toisiltamme ja vaikuttaa yhdessä globaaliin toimialaan. Jatkuvat panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat tarpeen, jotta voimme saavuttaa ympäristötavoitteet”, sanoo Rikard Engström, Ruotsin varustamoja edustavan Svensk Sjöfartin toimitusjohtaja.

”YK:n maailman merenkulkujärjestö IMO on asettanut merenkulkualalle tavoitteet mittavista päästöleikkauksista, joihin sekä Suomi että Ruotsi aktiivisesti pyrkivät. Kestävä merenkulku ja tavoitteiden saavuttaminen vaati koko alalta yhteisiä ponnistuksia ja siksi olemme hyvin iloisia, että tilaisuus on herättänyt laajasti kiinnostusta”, toteaa Tiina Tuurnala, Suomen Varustamoiden toimitusjohtaja.

”Webinaarissa saamme kuulla joitakin alan kiinnostavimpia innovaatioprojekteja. Meriteollisuuden ja alan muiden sektoreiden yhteistyöllä voimme todella luoda ratkaisuja, joilla vähennetään päästöjä maailmanlaajuisesti ja otetaan askel lähemmäs tavoitteita. Nyt meillä on myös tilaisuus keskustella, mitä muita askelia tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi”, sanoo Elina Andersson, Meriteollisuus ry:n toimitusjohtaja.

”Meriklusteri on laaja ja kattaa mm. satamat, varustamot, telakat ja teknologiayrityksiä. Meneillään oleva tutkimus ja kehitystyö, jota tässä tilaisuudessa esitellään, osoittaa monimuotoisuuden ja eteenpäin katsovuuden satamatoiminnoissa ja merenkulussa”, sanoo Annaleena Mäkilä, Suomen Satamaliiton toimitusjohtaja.

Fairway Forward -seminaarin koko ohjelma löytyy täältä

Katso tilaisuuden tallenne tästä

Fairway Forward on yhteistyöhanke Suomen ja Ruotsin meriklustereiden välillä. Hankkeeseen osallistuvat organisaatiot ovat Svensk Sjöfart, Sveriges Hamnar, Suomen Varustamot, Suomen Satamaliitto, Meriteollisuus ry ja Satamaoperaattorit. Vuoden 2019 alussa aloitetun hankkeen tarkoitus on jakaa tietoa ja parhaita käytäntöjä merialan ilmasto- ja ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi.