RMC
Uutinen

Tallinkin uuden MyStar-matkustaja-autolautan tuotanto aloitettiin Rauman telakalla

Rauma Marine Constructions (RMC) jatkaa laivojen suunnittelua ja rakentamista koronaviruksen aiheuttaman maailmanlaajuisen epidemian haasteista huolimatta. Tallinkin uuden shuttle-aluksen, MyStarin, rakentaminen on käynnistynyt Rauman telakalla maanantaina 6. huhtikuuta.

Tallinkin uusi matkustaja-autolautta on suurin Rauma Marine Constructionsin (RMC) telakalla tähän mennessä rakennettava laiva. Alus tulee hyödyntämään uusinta teknologiaa ja innovatiivisia ratkaisuja. Energiatehokkaassa laivassa on esimerkiksi kaksoispolttoaineratkaisu, jonka toisena polttoaineena on mahdollista käyttää vähäpäästöisempää nesteytettyä maakaasua (LNG). Aluksen edistyksellinen sähköpropulsiokoneisto mahdollistaa laivan operoinnin kaikissa tilanteissa energiatehokkaasti jopa 27 solmun nopeudella.

”Olemme ylpeinä aloittamassa uuden MyStar-aluksen tuotantoa ja samalla jatkamassa yhteistä laivanrakennusperinnettä tärkeän asiakkaamme Tallink Gruppin kanssa, jolle tämä on jo seitsemäs lautta-alus Raumalta. Olemme yhdessä kehittämässä Suomen ja Viron välistä laivaliikennettä entistä ympäristöystävällisempään suuntaan”, RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa sanoo.

RMC:n tavoitteena on olla Euroopan johtava matkustaja-autolauttojen rakentaja. Heinimaan mukaan Tallinkin aluksen rakentaminen luo tälle hyvää pohjaa.

Tallink MyStarin arvo on noin 250 miljoonaa euroa. Alus on noin 212 metriä pitkä, ja sen bruttovetoisuus on noin 50 000 tonnia. Matkustajia ja miehistöä alukseen mahtuu 3 000 henkeä ja siinä on 1 900 kaistametriä tilaa ajoneuvolle ja rekoille. Projektin työllisyysvaikutus telakalle on arviolta yli 1 500 henkilötyövuotta. MyStar liikennöi tulevaisuudessa Helsinki–Tallinna-välillä. Aluksen rakentamisessa otetaan huomioon aluksen operointiprofiili, suurten matkustajamäärien ja ajoneuvojen tehokas toiminnallisuus sekä viihtyvyys.

Meriliikenne on talouden kannalta elintärkeää

”Viime viikkojen aikana maailma on muuttunut niin paljon, että sitä hädin tuskin tunnistaa. Kaikkialla on haasteita, sulkemisia ja lakkauttamisia. Myös Tallinkin tilanne on haastava, mutta teemme töitä selvitäksemme ja katsomme eteenpäin. MyStarin rakentaminen on yksi tärkeimmistä tulevaisuuden projekteistamme. Jo ennen koronakriisiä alkanut urakka tuottaa yhden Itämeren ympäristöystävällisimmistä aluksista. Olen iloinen, että aloitamme tänään projektin uuden vaiheen yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme, Rauman telakan kanssa”, sanoo Tallink Gruppin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.

”Haastavana aikana käy entistäkin selvemmäksi, miten tärkeitä luotettavat ja ympäristöystävälliset laivat sekä toimiva meriliikenne ovat taloudelle ja ulkomaankaupan turvaamiselle. Siksi me Tallinkilla sitoudumme Itämeren innovatiivisimpien ja vastuullisimpien laivojen rakentamiseen ja liikennöintiin entistäkin vahvemmin”, Nõgene toteaa.

Rauman telakalla ehkäistään koronaviruksen leviämistä tehokkaasti

Rauman telakalla on toteutettu mittavia toimenpiteitä RMC:n toiminnan ylläpitämiseksi ja koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi: henkilöstöä ja yhteistyökumppaneita tiedotetaan aktiivisesti, etätyötä on lisätty, sähköisiä toimintaympäristöjä kehitetään ja henkilöstöä tuetaan haastavassa tilanteessa. Puhtauteen ja siisteyteen liittyviä toimenpiteitä on tehostettu kaikissa toiminnoissa. Tuotannossa keskitytään erityisesti työskentelytapojen kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä yhteistyökumppanien kanssa.

”Ensisijaisena tavoitteenamme on varmistaa henkilöstön ja yhteistyökumppanien turvallisuus. Lisäksi tavoitteenamme on minimoida koronaviruksen aiheuttamat taloudelliset ja tuotannolliset vaikutukset. Töitä riittää, kunhan vain työvoima ja materiaalit liikkuvat. Meillä on nyt hyvä vauhti päällä telakalla”, Jyrki Heinimaa sanoo.

Kuvassa: RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa ja projektipäällikkö Marko Paloluoto aloittivat tänään teräksen leikkauksella RMC:n uudisrakennuksen NB6003:n, Tallinkin MyStarin tuotannon.

Lue alkuperäinen tiedote täällä.