seminaari
Uutinen

Tie päästöttömään merenkulkuun ja risteilyrakentamisen tulevaisuus keskustelussa Meriteollisuus ry:n kevätseminaarissa 12.5.

20.5.2021 klo 14.38

Meriteollisuus ry:n sääntömääräinen kevätkokous ja kevätseminaari järjestettiin keskiviikkona 12. toukokuuta etäyhteydellä koronapandemian jatkuessa. Tilaisuuteen toivotettiin tervetulleeksi myös jäsenyritysten, kutsuttujen sidosryhmien sekä kansainväliset edustajat, seminaarin alkuosan puheenvuorot kuultiin englanniksi. Tilaisuus keräsi yhteensä yli 120 alan tilanteesta ja tulevaisuudesta kiinnostunutta kuulijaa.

Tilaisuuden avasi Meriteollisuuden hallituksen puheenjohtaja Jyrki Heinimaa katsauksellaan alan näkymiin. Heinimaan jälkeen kuultiin keynote-puheenvuorot Wärtsilän konsernijohtaja Håkan Agnevallilta liittyen nollapäästöiseen merenkulkuun sekä Meyer Turun toimitusjohtaja Tim Meyerilta koskien risteilyrakentamisen tilannetta ja näkymiä. Aiheista julkaistaan omat artikkelinsa. Meriteollisuus ry on kevään aikana teettänyt skenaarioanalyysin, jonka tarkoituksena oli ennakoida mahdollisia muutoksia meriteollisuudessa ja sen toimintaympäristössä. Hankkeen lopputuloksena syntyivät skenaariot alan tulevaisuudesta noin viiden vuoden päähän sekä kehityskaaret pidemmälle.  Näitä kolmea eri skenaariota olivat seminaarissa esittelemässä analyysin toteuttajat Mikael Paltschik ja Johanna Schreck Capful Oy:stä. 

Suomenkielisen osuuden aluksi kuultiin telakoiden veronumeromenettelystä. Rakennusalalla käytössä oleva veronumeromenettely on laajenemassa myös telakoille heinäkuusta 2022 alkaen. Menettelyn tarkemmasta sisällöstä kuultiin Verohallinnon ylitarkastaja Tommi Lehtisen katsauksessa.

Seminaarin lopuksi esittäytyivät Meriteollisuus ry:n uudet jäsenyritykset: APEX-MARINE OY, Auramarine Oy, LED Tailor Oy, Pocadel Oy ja Reddal Oy.

Kuva: Julius Jansson
 

Seminaarin esitykset / Seminar presentations