SH Minerva
Uutinen

Uusi kulttuuri- ja tutkimusristeilyihin erikoistunut viiden tähden alus on matkalla Argentiinaan - Helsingin telakka luovutti SH Minervan

9.12.2021 klo 11.29
Helsingin telakka on luovuttanut ensimmäisen kolmesta Helsingissä rakennettavasta Vega-luokan aluksesta Swan Hellenicille. SH Minervaksi nimetty alus aloittaa ikonisen Swan Hellenic -varustamon risteilytoiminnan uudelleen, ja alus lähti 3. joulukuuta Helsingistä kohti Ushuaiaa, josta neitsytristeily lähtee matkaan.

Marraskuisen kastetilaisuuden jälkeen SH Minerva suuntasi merikokeille, joiden aikana varmistettiin, että rakennettu uuden sukupolven tutkimusristeilyalus vastaa asiakkaan kanssa sovittua ja täyttää kaikki kansainväliset vaatimukset, minkä tarkistivat sekä asiakkaan että luokituslaitoksen edustajat. Merikokeet sujuivat suunnitellun mukaisesti, ja ne saatiin päätökseen hyvin vaativassa aikataulussa. Aluksen suorituskyky ja laatu todettiin hyviksi, ja niiden todettiin vastaavan hyväksyttyjä mittauksia. 

Asennus- ja käyttöönottotöitä jatkettiin vielä telakan laiturissa, ja toimitusvalmius saavutettiin perjantaina 3. joulukuuta. Projekti ei ole ollut helppo keskellä pandemiaa ja siihen liittyviä logistiikkaongelmia. Esteistä huolimatta alus on saatu luovutettua vain 26 kuukautta sopimuksen allekirjoittamisesta, mikä on merkittävä saavutus. Uusi, elegantti alus purjehti Kielin kanavan läpi joulukuun 6. päivänä.

SH Minerva

SH Minerva 6. joulukuuta

Alus on ensimmäinen kolmesta uuden sukupolven napa-alueillakin toimivista aluksista, jotka kaikki on suunniteltu maailmanlaajuisille risteilymarkkinoille, painottuen kuitenkin korkeille leveysasteille. SH Minervassa on viiden megawatin dieselsähköinen propulsiojärjestelmä ja SCR-järjestelmä. Aluksen runko on vahvistettu PC5 jääluokkaan ja alukseen on asennettu erityislaajat evävakaimet matkustajien poikkeuksellisen mukavuuden varmistamiseksi. Tämä 113-metrinen 10500 tonnin alus on suunniteltu planeettamme innostavimpien ja saavuttamattomimpien paikkojen tutkimiseen.

SH Minerva tarjoaa tilavan viiden tähden majoituksen 152 vieraalle, 76 tilavassa hytissä ja sviitissä, joista suurimmassa osassa on iso parveke. Alusta operoi 120 hengen miehistö henkilökohtaisen palvelun korkean laadun takaamiseksi.

”Tänään juhlistamme SH Minervan toimitusta asiakkaallemme. Voimme kaikki olla ylpeitä tästä päivästä. Alus on jopa kauniimpi ja elegantimpi kuin uskalsimme toivoakaan! Toivotamme myötätuulta ja myötäisiä aaltoja SH Minervalle ja sen miehistölle. Erityiskiitokset kaikille projektissa mukana olleille heidän tinkimättömästä asenteestaan ja hienosta venymisestä projektin loppuvaiheessa!”, kommentoi Jonas Packalén, NB 516-517 projektipäällikkö.

Swan Hellenicin CEO Andrea Zito lisäsi “Myös minä haluan onnitella omasta puolestani kaikkia Helsingin telakalla heidän mahtavasta työstään luodessamme tämän upean aluksen. Olemme iloisia tehdyn työn laadusta, minkä vielä kruunasi SH Minervan merikokeilla saavuttama loistava suorituskyky. Swan Hellenicin palattua jälleen uniikkina aalloille, odotamme saavamme ottaa vieraamme vastaan 'näkemään, mitä muut eivät näe', tutkimaan Etelänapaa poikkeuksellisen mukavasti ja tyylikkäästi.”

Minervaa seuraavat hänen sisarensa SH Vega (NB 517) ja jonkin verran isompi NB 518, joita jo rakennetaan Helsingin telakalla.

NB516 SH Minerva

  • Kantavuus – 10 600 t                                          
  • Propulsio – 5 MW
  • Pituus – 113 m
  • Leveys – 20,2 m
  • Syväys – 5,7 m
  • Risteilynopeus – 14 solmua
  • Jääluokka – PC5
  • Matkustajahytit – 76
  • Miehistöhytit – 73
  • Luokitus – Lloyd’s Register
  • Tilaaja – Swan Hellenic

Lue alkuperäinen tiedote täällä