Laivojen elinkaaripäästöjä voidaan vähentää digitaalisilla suunnittelutyökaluilla
Mia Elg, R&D Manager, Deltamarin
Digitalisointi on yksi aikamme hittikäsitteitä ja myös meriteollisuuden yritysten parissa asiaa on lähestytty eri tavoin. Digitalisaation ympärillä on synnytetty paljon tehostettuja prosesseja niin logistiikan kuin laivojen operoinnin ympärille, ja varmasti tekemistä riittää tuleviksikin vuosiksi. Laivasuunnittelijalle itse laivojen digitalisointi voi olla varsinainen aarreaitta: esimerkiksi laivalta mitatun datan avulla saadaan kalibroitua sekä referenssilaiva uudisrakennukseen että rakennettua realistinen energiamalli laiva-auditoinnin tai retrofit-studyn tueksi. Käytännössä siis luodaan kaikki laivan olennaisimmat energiavirrat sisältävä malli, joka voi yksinkertaisimmillaan perustua pelkästään suunnitteludataan. Kuitenkin, hyödyntämällä mallin lähtö- tai vertailutietona esim. todennettua mittausdataa laivan operoinnista, polttoaineenkulutuksesta, erilaisista sähkön ja lämmön kuluttajista yms, saadaan varmistettua, että malli on mahdollisimman realistinen. Tästä aihepiiristä voisi kertoa monta tarinaa, olen itse ollut Deltamarinissa mukana kehittämässä ensin energiataselaskentaa ja myöhemmin energiasimulointityökalujamme, joissa laivan oikea mittausdata parantaa tarkkuutta.
Itse asiassa digitalisaatio tai ylipäätään kaikenlainen data on laivan suunnitteluprosessissa olennainen osa, kun tähdätään mm. mahdollisimman ympäristötehokkaisiin laivoihin. Sääntökehityksen suunta on selvä: Laivojen, sekä uusien että vanhojen, tulee olla aina vain tehokkaampia. Voisin lyhyesti todeta, että paras mahdollisuus vaikuttaa laivan ympäristöjalanjälkeen on aivan laivan elinkaaren alussa, eli suunnitteluvaiheessa, ja ennen kaikkea varhaisessa konseptivaiheessa. Tässä kohtaa lyödään lukkoon kaikkein olennaisimmat asiat laivan energiankulutuksen kannalta, kuten laivan päämitat ja koneisto. Samalla myös määräytyy suuri osa laivan rakennuskustannuksista. Mikäli laivan järjestelmät osataan siis tässä kohtaa määrittää mahdollisimman viisaasti, voidaan ottaa suuri harppaus laivan elinkaaripäästöjen ja -kustannusten optimoinnissa. Avaimena prosessiin on se, että onnistutaan mahdollisimman hyvin huomioimaan uuden suunnittelussa laivan tuleva käyttöprofiili. Lisäksi, kun huomioidaan tuleva lainsäädäntö, sekä erilaisia muita signaaleja markkinoilta, voidaan määrittää erilaisia skenaarioita tulevaisuuden lastinkuljetustilanteista, ja näistä seuraavista operaatiovaatimuksista.
Digitaaliset suunnittelutyökalut – DeltaKey, DeltaWay & DeltaSeas
Tämä silmällä pitäen olemme Deltamarinilla viime vuosina kehittäneet merkittävästi omia suunnittelumetodejamme erityisesti konseptisuunnitteluvaiheeseen. Meidän digitaaliseen työkalupakkiimme kuuluu tällä hetkellä ainakin DeltaWay (laivan tila- ja volyymimalli), DeltaKey (energiasimulointi), DeltaSeas (sään huomioiva arvio laivan propulsiotehosta) ja vielä nimeltään ”Deltamarinoimaton” parametrinen kustannusmallinnus. Lisää tietoa Deltamarinin digitaalisista suunnittelutyökaluista sekä muista ajankohtaisista ajatuksistamme löydätte mm. blogistamme. Näiden työkalujen sekä siihen liittyvän osaamisen avulla voimme aidosti siinä aivan ensimmäisessä suunnitteluvaiheessa luoda laivasta digitaalisen mallin, jolla voidaan simuloida tätä vielä syntymätöntä laivaa erilaisissa operointiolosuhteissa, tai erilaisilla järjestelmä- tai polttoaineratkaisuilla. Tätä kautta päästään optimoimaan laivaa sen ympäristö- ja kustannustehokkuuden maksimoimiseksi. Oma visiomme on laivasuunnittelun puolesta pystyä tarjoamaan asiakkaillemme mm. puolueetonta tietoa laivainvestoinnin riskinhallintaan, niin teknisessä kuin taloudellisessakin mielessä.
Lopuksi voisin todeta, että tämä aihepiiri, tulevaisuuden äärimmäisen ympäristötehokkaiden laivojen suunnittelu on ennen kaikkea yhteistyötä koko teollisuutemme kanssa. Meillä on Suomessa jo omasta takaa hallussa paitsi suunnitteluosaamista, myös teknologioita sekä tietysti itse laivanrakennus. Laivojen koneistojen, polttoaineiden ja uusien teknologioiden ympärille on myös muodostettu Suomessa teollisuuden toimijoiden ja alan oppilaitosten edustajien yhteisö, Laivakoneistoklubi, jonka puheenjohtajana toimin itse tällä hetkellä. Rohkaisen kaikkia kollegoitani liittymään keskusteluun vaikkapa juuri perustetussa ryhmässämme LinkedInissä ja osallistumaan tuleviin seminaareihimme.
Lisätietoja:
Mia Elg
R&D Manager, Deltamarin
mia.elg(a)deltamarin.com
Kirjoitus on osa uutta kestävän kehityksen blogisarjaamme. Tutustu myös blogisarjan aiempaan julkaisuun tästä linkistä.